lauantai 14. elokuuta 2010

Ensimmäinen viikko….

Pitikö se olla niin, että äidit itkevät kun jättävät lapsiaan koulun pihalle meille avustajille? Niin se olikin ja oli joukossa yksi noviisi avustaja, joka pyyhi salaa silmäkulmiaan kyynelistä. Oli jotenkin niin tunteikasta katsoa miten nuoret eskarilaiset ja koululaiset tulevat kouluun äidin kädestä kiinni pitäen ja jännittävät. Äiti sanoo rohkaisevat sanat ja yrittää niellä kyyneleitä. Sitten lapsen jo juoksevat iloisena koulun pihalle ja äidin kyyneleet saavat vallan. Näin alkoi meillä ensimmäinen päivä.

Minä jännitin, miten selviän viikosta tai edes ensimmäisestä päivästä. Meillä oli vielä niin, että oma lapsikin aloitti tarhan ja tuntui, että sekin oli minulle kovempaa kuin lapselle. Poika jäikin kaksi ensimmäistä päivää oikein hyvin tarhaan, mutta sitten hän tajusi, että tänne tullaan joka päivä. Onneksi hän on korkeintaan kuusi tuntia päivässä eli ei liian pitkiä päiviä ole edessä.

Niin, koulussa oli todella ihania erityisiä lapsia. Heitä on laidasta laitaan. Toiset tarvitsevat enemmän apua ja sitten on niitä jotka sanovat ”hei älä auta, mä osaan ite.” Olen ehkä liikaa auttamassa, pitäisihän heidän oppia itse tekemään asioita. Vielä on paljon opittavaa lapsista, mutta on jo muutamia heitä jotka ovat minut hyvin ottaneet vastaan. Sitä oli ihanaa huomata, kun yksikin ujo poika tuli kyselemään nimeäni. Olin edellisenä päivänä jutellut hänen kanssaan, mutta silloin hän ei minua vielä hyväksynyt. Nyt hän moikkailee aina kun minut käytävällä näkee. Toivotaan että tästä se lähtee.

Muutama avustaja ihmetteli ääneen erityislasten äitejä, miten he takertuvat niin lapsiinsa. Nielaisin kyyneleitä, sillä hän ei tiedä mitään vielä elämästäni. Myönnän, minä ainakin takerruin lapseeni ja kovasta takerruinkin. Tiesinhän minä, että lapsemme ei elä pitkään. Miten on teillä muilla erityisten vanhemmilla, oletteko te lapsessa enemmän kiinni kuin jos hän olisi ns. normaali? Minä ymmärrän näitä vanhempia oikein hyvin. Nämä lapset ovat heille hyvin erityisiä. Voi olla, että vain he ymmärtävät näitä lapsia, jotka eivät puhu. Tarvitaan vain pieni ele ja vanhemmat tietävät mitä lapsi tarkoittaa. Ymmärrän, että huoli on kova, ymmärtävätkö opettajat ja avustajat näitä lapsia. Toivottavasti minusta olisi apua sekä vanhemmille, että lapsille.

Ihanan kuumaa lauantaita ja sunnuntaita teille ja kirjoittelen taas. Ja saatte jättää viestiä tekin, ainakin toivon niin!!

P.S. Yksi kysymys vielä, onko joku teistä ihastunut tähän Tupakuplaan? Olen kauan miettinyt että ostan tämän pojalle huoneeseen, mutta vieläkin vain tyydyn haaveilemaan valaisimesta.


7 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Heippa,
Ihana kuulla ekasta viikosta, ja että tarhakin näyttäisi lähtevän käyntiin kivasti. En osaa tuosta lapseen tarrautumisesta sanoa vielä kun omani on vielä niin pieni. Mutta jännittäisi minua ainakin kovasti jo pelkkä tarha. Että tykkääkö ne siitä siellä niin että sillä on hyväksytty ja turvallinen olo. JA saako se tukea itselleen mitä tarvii ja kannustusta. Kaikkea varmasti pyöri mielessä.

Riippuvuudesta sellasita mietin että kun lapsi on jatkuvasti kiinni vanhemmassa tarpeineen, on selvää että siinä ollaan kiinni eritavalla puolin ja toisin. Kysyjällä ei varmaan itsellä ole erityistä lasta.... Vaikka kai meitä erityisäitejä on sellaisiakin, jotka takertuvat liikaa, eikä uskalla päästää pientä kokeilemaan omia siipiään. Mutta heitä kai mahtuu tavisäiteihinkin. Saa nähdä kumpaan itse kuuluun.... huh

erityisen ihana kirjoitti...

Heippa Cathya, kiitos viestistä. Toinen viikko onkin ollut rankempi, mutta laitan siitä lisää viikonloppuna. Meillä tuo oma pieni sai vielä vauvarokon, joten olen kotosalla tässä nyt ainakin pari päivää.

Hauskaa loppuviikkoa!

Laura kirjoitti...

Osuvasti satuin tänne sivuillesi tänään kun olen juuri pohtinut sitä, että olisiko oman erityispoikani päivähoidon aloitus helpompaa jos hän olisi "normaali". En oikein tiedä mihin lopputulokseen tulin, mutta varmasti olen melko kiinni tuossa omassa pikku murussa :) Ja toistaiseksi vaikuttaisi siltä, että tämä aloitus on itselleni kovempi paikka kuin pojalle, luotan kyllä päiväkodin henkilökuntaan ja heidän ammattitaitoonsa, silti vähän huolettaa...

Mukavia syyspäiviä toivotellen,

-Laura-

erityisen ihana kirjoitti...

Hei Laura,
kun meidän erityinen aloitti tarhan oli aloittaminen minulle vaikeaa. Kaikki meni hyvin. Kun hän sai oman avustajan tuntui tarhaan jättämine vielä helpommalta. Kysykää jos lapsenne voisi saada avustajan?

Itse yritän näitä erityisiä lapsia "hoitaa" hyvin. Nyt yritän juuri saada yhtä hyvin erityistä lasta avautumaan edes vähän minulle. Alku on ollut lupaavaa, koska ennen hän ei ole juurikaan kenenkään ohjaajan antanut olla edes lähellä.

Mukavia syyspäiviä myös Laura.

Inka kirjoitti...

Heippa,
ammattisi on varmasti juuri oikea sinulle ja tiedät erityislasten tarpeet. Havittelin myös kauan tuota Tuplakuplaa, se on tosi hieno, mutta sitten isommmat tytöt kaipasivt jotain romanttisempaa heidän huoneisiinsa, minä kun taasen pidän kaikesta yksinkertaisesta.

t. Minsku

Laura kirjoitti...

Niin pojalle tulee avustaja ja se kyllä helpottaa omaa oloa huomattavasti.

Sinulla on varmasti sellaista kokemusta mistä on valtavasti hyötyä avustajan työssä, toivottavasti avustettavasi ja heidän vanhempansa osaavat arvostaa sitä :)

-Laura-

erityisen ihana kirjoitti...

Laura: vanhempia ei juurikaan näy koulussa. Lapset tulevat takseilla tai vanhemat jättävät vain portille. Heistä kukaan ei tiedä taustaani. Meitä on yli 40 avustajaa koulussa eli meitä on moneen junaan.